Lohikäärmeitä etsimässä: Kiinan halki viikossa

Kun kiinan tentistä selvittiin (arvosanoin 87/100), koulun loputtua päätimme lähteä tien päälle. Reittisuunnitelma oli Shanghai-Peking-Kunming-Lijiang, josta paluu Kunmingin kautta Shanghaihin. Matka Pekingiin taittui luotijunalla 5 ½ tunnissa. Pekingissä pääkohteina oli tällä kertaa Kielletty Kaupunki sekä Kiinan muurin Mutianyu-osio, jossa maisemat oli kuin kuvakirjasta. Lisäksi maisteltiin Pekingin ankkaa muiden herkkujen lomassa.

Pekingistä järjestyi vain päivän varoitusajalla lennot Kunmingiin, joka sijaitsee Yunnanin maakunnassa, Etelä-Kiinassa. Kunmingista yöjuna Lijiangin kaupunkiin. Lijiang on tunnettu monista upeista nähtävyyksistään. Hostelli sijaitsi kaupungin vanhassa osiossa, houkuttelevasti kauppakadun varrella. Päivällä viehättävä ja tunnelmallinen vanha kaupunki muuttui illan tullen räikeästi valaistuksi karaoke- ja tanssiravintolakurimukseksi, jossa musiikki pauhasi liian lujaa ja ruoka oli keskinkertaista ja ylihinnoiteltua. Vanhaa kaupunkia välttäen saattoi kaupunkia kierrellessä nähdä paikallista väestöä askareissaan – kaikkialle ei ole vielä modernin kaupungin kiire ja ahneus ehtinyt.

Parin tunnin ajomatkan päässä Lijiangista sijaitsee Yangtse-joen korkein, yli 3000m syvyinen rotko. Tiger Leaping Gorge (loikkaavan tiikerin rotko) on saanut nimensä tarinasta, jonka mukaan ammoin metsästäjää paennut tiikeri loikkasi rotkon kivien kautta joen yli metsästäjän saavuttamattomiin. Bussikyyti mutkittelevaa vuorenrinteeseen tehtyä tietä pitkin oli paikoin erittäin jännittävä - tie loppui aivan rotkon reunalle eikä välissä ollut minkäänlaisia kaiteita tai esteitä ajoittaisia betoniporsaita lukuunottamatta. Kuskin kohtalaisen raskas kaasujalkakin lisäsi oman jännitysmomenttinsa matkaan. Rotkon pohjalle laskeutuminen kesti noin 40 minuuttia jalkaisin isoja luonnonkiviportaita ja paikallisten asukkaiden käyttämiä polkuja ja portaita pitkin. Kavutessa sai olla varovainen irtokivien ja soran kanssa - ja täälläkään ei kaiteita näkynyt. Jyrkimmissä kohdissa meni vuoren kylkeen kiinnitetty rautavaijeri josta saattoi ottaa tukea.
Ylös päin kiivetessä päätimme Harrin kanssa kokeilla loppumatkasta vuoristoaasien kyytiä - paljon pelottavampi vaihtoehto kuin omin jaloin meneminen! Vaikka kyyti oli epätasaista ja töyssyilevää, niin vain varmajalkainen aasi vei meidät perille vaikka paikoin polku oli todella kapea ja lohkareinen.